Nina Åkerman

Nina on monipuolinen laulaja joka on keikkaillut vuodesta 2010 asti ammattimaisesti pitkin Suomea ja Ruotsia.

Laulukilpailuista Tangomarkkinoilla 2015 hän sijoittui kolmanneksi ja 2016 tuli menestystä lisää nousten superfinaaliin asti. 2018 Nina voitti tangomarkkinoiden yleisön äänet, sekä 2010 vuonna tuli Olavi Virta -laulukilpailun voitto.

Musiikki on ollut hänen perheessään vahvassa roolissa aina. ”Äiti soitti kitaraa, kun odotti minua ja kyllä voi sanoa, että musikaalisuus on jo tullut äidin maidossa. Isä taas soitti huuliharppua, kantoi sitä aina rintataskussaan.”

Aluksi Nina keskittyi pianon ja viulun soittoon, mutta sitten myöhemmin laulaminen nousikin ykkössijalle.

”Matkan varrelle mahtuu monenlaisia esiintymisiä laidasta laitaan. Aivan mahtavia keikkoja, konsertteja ja tv-esiintymisiä. Tämä työ, joka ei tunnu työltä, on vaan niin rikasta. Sitä haluaa aina vain lisää ja lisää. Jokaisen keikan jälkeen on älyttömän kiitollinen olo ja siitä saan kiittää teitä kaikkia, jotka keikoillani käytte. Olette älytön voimavara!

Vuodet ovat opettaneet nöyräksi ja sillä asenteella jatkan unelmaani eteenpäin. Unelmani onkin tehdä tätä mahdollisimman kauan.

Iso KIITOS, kun kuljette matkassani mukana. Kuljetaan sitä yhdessä eteenpäin iloisin ja nöyrin mielin.”

Rakkauden oma

Spotify

säv. sov. Pertti Haverinen
san. Jaakko Linnovaara

Tuotanto RajanixRecords 2024